Santo Wines tastingsetti
Yleistä Kreikassa matkustamisesta

Santo Wines – viinitasting upeiden maisemien äärellä Santorinilla

Voit jakaa postauksen tästä:

Santo Wines valikoitui päiväretkemme kohteeksi, kun kaipasimme helppoa ja herkullista tekemistä päiväämme Santorinilla. Saarihyppelyn viimeisenä päivänä me haluttiin ottaa rennosti, ja viininmaistelu tuntui sopivan silloin tekemiseksi kuin nenä päähän. 😉

Santorinin tuliperäinen maa on oiva kasvualusta viiniköynnöksille. Saarella toimii useita viinintuottajia ja monissa viinitaloissa on mahdollista vierailla. 

Koska meillä ei ollut ajatuksena niinkään informatiivinen viinitilakierros vaan puhtaasti viineillä herkuttelu, päätimme suunnata Santo Winesille, joka on viinintuottajien osuuskunta ja Santorinin suurin tuottaja. 

Santo Wines sijaitsee noin 4 km:n päässä Firasta. Pääset sinne helposti paikallisbussilla Firasta, Perissasta tai Akrotirista. Viinitalolla on oma bussipysäkki jonka kuski kuuluttaa, joten et missaa sitä.

Viinitasting with a view

Meidän visiittimme ajoittui kesäkuun alkupuolelle, ja ajattelimme, että varausta ei vielä tuohon aikaan kaudesta tarvitse tehdä. Porukkaa riitti, mutta saimme pöydän ja meidät ohjattiin terassille katoksen alle. Emme tosin päässeet reunimmaisiin pöytiin, joista on parhaat näköalat kalderalle.

Tai ensin emme päässeet, mutta hetken päästä kävi hyvä tuuri. Terassin reunassa parhaalla paikalla oleva pöytä vapautui, kun vielä mietimme tilaustamme. Kysyimme, olisiko se vapaa ja voisimmeko siirtyä siihen. Kaikissa muissa tyhjillään olevissa reunimmaisissa pöydissä oli varattu-kyltit. 

Tarjoilija tarkisti tilanteen ja saimme kuin saimmekin paraatipaikan Santorinin upeimpien maisemien ihasteluun viinien maistelun ohella.

santo wines talon paras pöytä
Talon paras pöytä? Näköla oli Oiaan saakka!

Valitse sopiva tastingsetti tai nauti viinejä laseittain – tai sekä että!

Tarjolla oli eri kokoisia maistelupaketteja. Me valitsimme reteästi niistä laajimman, eli kymmenen viinin setin. Paketin hinta oli 42 €. Tastingin tueksi sai lehtisen, jossa kaikki viinit esiteltiin.

Hinta tuntui ehkä hieman korkealta, mutta tilausta tehdessämme tarjoilija kertoi, että voisimme halutessamme ottaa vain yhden setin, mikäli meille on ok maistaa samasta lasista.

Huomasimme tämän jälkeen, että lähes kaikissa naapuripöydissä tastingpaketit oli tilattu jaettavaksi.

Tämä oli todella hyvä idea tietysti jo hinnan puolesta. Ehkä 10 viinin maistelusetti olisi muutenkin ollut jo hieman liikaa, vaikka maistiaiset eivät tietenkään täysiä lasillisia olekaan. Mehän kun emme tietenkään sylje juomakelpoista viiniä pois vaikka kuinka maistelulla ollaankin, vaan kaikki juodaan… 

Jaettu maistelusetti jätti tilaa tilata vielä pienet lasilliset omaksi suosikiksi noussutta viiniä. Minä tilasin lasillisen yhtä tastingissa ollutta valkoviiniä, puolisoni puolestaan valitsi lasillisen valkoista tastingviinien ulkopuolelta. Viinien lasihinnat olivat kohtuullisia,  6 ja 8 euron välillä. 

Punaiset eivät olleet mieleemme, vaikka odotimme kovasti löytävämme tastingista hyvän, kreikkalaisen punaviinin.

Maistelupaketteja ja niiden hintoja ei ikävä kyllä löydy heidän nettisivuiltaan, enkä tietenkään tajunnut ottaa niitä ylös. Hinnat olivat Santorinin mittapuulla kuitenkin ihan kohtuulliset, varsinkin kun ottaa huomioon upean sijainnin ja näköalat.

santo wines punaiset
Kreikkalaisista punaviineistä ei vieläkään löytynyt meidän makuumme olevaa. Vinsanto kyllä maistui puolisolleni.

Viinien lisäksi  pikkupurtavaa tai kokonainen ateria

Me tilasimme viinien oheen myös hieman tapaksia. Pikkupurtavan lisäksi ruokaa olisi voinut tilata myös a la carte -listalta, mikäli paikalle olisi sattunut nälkäisenä. 

Illallinen ja tasting auringonlaskun aikaan Santo Winesilla voisi olla varteenotettava vaihtoehto auringonlaskusta nauttimiseen kalderan reunan kylien suosituimpien ravintoloiden sijaan.

Mutta muista tehdä pöytävaraus, jotta saat nautiskella auringonlaskusta parhaalla paikalla!  

Nautimme mukavasta tunnelmasta ja maisemien ihastelusta vailla keskustan ruuhkia. Mielestämme Santo Winesille kannatti mennä pelkästään jo Santorinin ikonisista maisemista nauttimista varten, ja siihen paikka on todellakin omiaan. 

Yhdistä Santo Winesilla ja Pyrgoksen kylässä vierailu

Yhdistimme Santo Winesin reissuun käynnin läheiseen Pyrgoksen kylään. Pieni reippailu teki viinien jälkeen ihan hyvää, vaikka koko 10-15 minuutin kävelymatka kylään olikin pientä ylämäkeä. Ja kylän parhaat paikat olivat vielä tietenkin rinteen päällä, “muutamien” portaiden kipuamisen takana!

Kannatti kuitenkin kiivetä, sillä periltä aukeaa näkymä yli koko Santorinin. Kylän mutkittelevien, kapeiden katujen varsilla oli mukavan näköisiä kahviloita ja tavernoita vaikka lounashetken viettoon. 

pyrgoksen kyläidylliä
Pyrgoksen kylän perikreikkalaista idylliä!
näköala Pyrgoksesta
Pyrgoksesta näkee koko saaren yli. Siellä huomaa, kuinka kapea saari onkaan.

Tykkäätkö sinä viinitastingeista tai viinitilavierailuista? Onko Santo Wines tai joku muu Santorinin viinitaloista tuttu paikka? 

Tule seuraamaan blogia Instagramiin! ➡️ kreikan_saaren_metsastys

Lue myös:

 

Voit jakaa postauksen tästä:

6 kommenttia

  • Minna Toivonen

    Santorini on upea paikka ja Santo Winesilla on erityinen merkitys minulle ja miehelleni. Menimme siellä naimisiin 23.5.2022 ❤️ Koronan takia jouduimme odottamaan kaksi vuotta häitämme siellä. Häätilaisuus oli intiimi, meidän lisäksi läsnä oli vain mieheni tyttäret ja hääsuunnittelijamme. Voin kuitenkin suositella lämpimästi häitä Santorinilla 💗

    • Kati

      Vautsi Minna ja onnea teille! ❤️ Olette kyllä olleet todella uniikkien maisemien äärellä sanomassa tahdon. 😍

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    En ole ikinä käynyt vierailulla millään viinitilalla, vaikka kokemus voisi olla oikein mukava. Kapkaupungissa ollessamme oli aluksi tarkoitus kiertää useammallakin, mutta sitten muut aktiviteetit veivät voiton! En muutenkaan ole oikein viinin ystävä, mutta kyllä tuollaisissa maisemissa kelpaisi viinejä maistella!

    • Kati

      Tuohan se just on, kun reissuilla ei mitenkään ehdi kaikkea, ja joutuu valitsemaan. Tottahan sitä taipuu niiden itselle mieleisimpien juttujen suuntaan. 🙂

      Viinitasting voisi kyllä olla hyvä kokemus juuri silloin, jos ei vielä ole tullut kaveriksi viinien kanssa. Kun pääsee maistelemaan eri viinejä rinnakkain, on helpompi löytää sieltä myös jotain itseä miellyttävää. Tai tulla edelleen siihen tulokseen, että viinit ylipäänsä ei ole se oma juttu. 😃

      Santo Winesin maisemat ovat kyllä aivan huikeat! Mutta sellaiset viinitilavierailut ovat myös kivoja, joissa ollaan siellä viiniköynnösten katveessa, oliivipuiden alla…

  • Raija Åkerblom

    Santorini jitenkin ei vaan kiinnosta. Jotkut siellä käyneet ovat kertoneet että on ylimainostettu

    • Kati

      Hei Raija! Näinhän se on, että jotkut paikat vain vetävät puoleensa, ja toiset sitten taas eivät jostain kumman syystä houkuttele yhtään. 🙂 Jokaisesta paikasta joku tykkää ja joku taas ei. Mielipiteitä on yhtä monta kuin kävijääkin.

      Santorini ei muodostunut meidän lempparisaareksi, mutta siitäkin huolimatta meillä oli siellä mukavaa, ja koimme mukavia juttuja, kuten tämä Santo Winesilla käynti. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.