matkalaukun sisältö
Matkatavarat ja pakkaaminen

Saarihyppelylle pakkaaminen – vaatteeni 2 viikon matkalle

Voit jakaa postauksen tästä:

Sopiva matkatavaramäärä matkalle mukaan on yhtälö, jonka jokainen reissaaja toivoo ratkaisevansa. Monia kiinnostaa lukea pakkauspostauksia, ja toiveissa on kenties saada niistä inspiraatiota tai löytää kaava, joka helpottaa omaa pakkausurakkaa jatkossa.

Nyt pääset kurkistamaan matkalaukkuuni! Kerron mitä vaatteita pakkaan mukaan kahden viikon saarihyppelylle tällä kertaa, kun toden teolla yritän pärjätä reissussa vähemmällä vaatemäärällä.

Onko saarihyppelylle pakkaaminen jotenkin erilaista..?

Eroaako saarihyppelylle pakkaaminen sitten muille reissuille pakkaamisesta? No eipä periaatteessa. Samat asiat pitää ottaa joka tapauksessa huomioon kuin muillakin matkoilla, kuten sääolosuhteet ja millaisia aktiviteetteja on luvassa.

Ja saarihyppelylle pakkaaminen on ihan yhtä tylsää kuin pakkaaminen yleensäkin, jos se ei ole lempihommiasi. 😬

Olen joskus jo kertonutkin, että pakkaaminen ei kuulu mielipuuhiini. Ei, vaikka sen tarkoitus on mukava ja se kertoo siitä, että reissu on jo ovella. 

Paitsi nyt kun päätin taltioida pakkaamiseni postauksen muotoon, ei ajatus pakkaamisesta enää tuntunutkaan niin tylsältä. 

Miten en ollutkaan tullut ajatelleeksi tuota aiemmin! Kun ikävämmän asian (pakkaaminen) yhdistää johonkin itselleen mieluisaan (kirjoittaminen), ei ikävä asia enää olekaan niin ikävää. 😀

Mutta takaisin asiaan! Normaalikokoinen- ja painoinen matkalukku kulkee saarihyppelyillä ihan hyvin mukana, jos niin haluat. Minä vain matkustan mieluummin suhteellisen vähillä matkatavaroilla erityisesti saarihyppelyillä parista syystä:

  1. Vähemmän “raahattavaa” aina paikasta seuraavaan siirryttäessä. 
  2. Pienempi tavaramäärä hallittavana paikoillaan ollessa.

Tuo kakkoskohta on erityisen tärkeä!

Vaikka laukut jättäisi vähintäänkin osittain purkamatta aina majoituksissa, joutuu tavaroita aina väkisinkin pakkailemaan paikkaa vaihdettaessa. Mitä vähemmän tavaraa on, sitä vähemmän huolehdittavaa ja pakattavaa. 

Pienempi tavaramäärä tuntuu lähes samalta kuin vapaus, jollain merkillisellä tavalla.

Ja kyllähän sen itse pakkaamisen täytyy olla helpompaa sitten jatkossa, kun tietää, että melko vähälläkin vaatemäärällä pärjää. Säästyy siltä onhan kaikkea ja riittävästi -pähkäilyltä.

minä matkalaukun kanssa
Valmiina saarihyppelylle!

Tämän reissun pakkausagenda

Yritän pakata tälle reissulle aiemmilta matkoilta oppimani mukaan niin, että matkaan lähtee todellakin vain tarpeellinen. Kaikki “varmuuden vuoksi” -jutut saavat jäädä kotiin. 

En tavoittele pienintä mahdollista tavaramäärää tai pyri mahduttamaan tavaroitani käsimatkatavarakiloihin (jotka ovat nykyisin minimaaliset). Haluan vain pakata järkevän, mutta riittävän määrän. Niin, ettei reissussa tarvitse kuitenkaan miettiä pyykin pesua päivittäin. 

En ole käsipyykkäyksen fani, joten ajatuksena ei todellakaan ole lähteä vähillä vaatteilla ja nyrkkipyykkäillä harva se ilta! Kone saa hoitaa sen homman reissussakin ja pesetämme vaatteita sitten tarpeen tullen matkan varrella.

Näillä vaatteilla aion pärjätä kahden viikon saarihyppelyn Kreikassa Joonianmerellä elo-syyskuun vaihteessa:
  • 5 mekkoa, jotka menevät niin päivällä kuin illallakin.
  • 1 shortsit
  • 2 t-paitaa
  • Lyhyet urheiluleggingsit
  • Lentomatkalle laitan päälle edellämainittujen lisäksi farkkucaprit, t-paidan, ohuen neuletakin ja tennarit. Nämä ovat ainoat ns. lämpimämmät vaatteeni, ja toivottavasti niille ei olekaan käyttöä kuin lentomatkoilla.
  • 1 bikinit (en ole kova uimari, joten pärjään yksillä hyvin)
  • Alusvaatteet ja sukat
  • Villasukat (tietenkin, nämä ovat mukana aina!)
  • 1 sandaalit. Aion todellakin pärjätä vain näillä koko reissun!
  • 1 huivi (ohut, iso huivi, joka suojaa niin auringolta kuin viileältäkin)
  • Aurinkolippa

Nämä vaatteet + matkapyyhe + nesessäärini painavat yhteensä 8,6 kg.

Minusta tässä on ihan paljon vaatetta ja vaihtoehtoja, mitä pukea päälle!

Palaan aiheeseen tietenkin reissumme jälkeen ja kerron, miten kävi. Unohdinko jotain oleellista tai kaipasinko enemmän vaihtoehtoja…

Miltä tämä vaatemäärä sinusta kuulostaa kahdeksi viikoksi? Paljolta, vähältä, sopivalta?

Ja miten sinä ajattelet matkatavaroista? Otatko surutta mukaan niin paljon kuin ruumalaukun kilot vain sallivat? Vai haluatko kuljettaa mukanasi vain tarpeelliset, turhat karsien?

Lue myös:

 

Voit jakaa postauksen tästä:

2 kommenttia

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin

    Viikko sitten palattiin Filippiineltä, ja käytiin siellä useammalla saarella. Pitkälti vähän sukupuoli huomioon ottaen samalla määrällä mentiin vaatteiden osalta. Kamera- ym. juttuja kulkee matkalla usein mukana varsin paljon, jotka sitten melkein tuplaavat painon…

    • Kati

      Hei vautsi, juttuja Filippiineiltä odotellen! 👍

      Joo taatusti kameroista yms. saa painoa laukkuun, mutta toisaalta ne on vähän kuin ”työkaluja”, tarpeellisia välineitä. Vaatteita taas ottaa helposti mukaan liikaa ihan vain varmuuden vuoksi, turhaan. Suurempi vaatemäärä ei varmaan kyllä haittaa silloin, mikäli matka vietetään yhdessä paikassa pysyen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.