Haluanko sittenkään pysähtyä yhteen paikkaan?

Ryhdyin miettimään erään Instagram-postaukseni jälkeen, haluanko sittenkään pysähtyä yhteen paikkaan. Totesin siinä, että parhaita hetkiä matkoilla on ne, kun uuteen paikkaan mennessä pääsee ensimmäistä kertaa tutkailemaan uutta ympäristöä.

Täydellisen Kreikan saaren metsästyksessäni on ollut selkeä päämäärä: löytää oma sielunmaisemani, paikka jossa tunnen tulleeni kotiin. Sielunmaisemani olisi paikka, jossa haluaisin pysähtyä olemaan kauemmin. Olisin siellä osa yhteisöä, enkä vain turisti ohikulkumatkallaan.

Lisäksi mielessäni on ollut myös haave oman pienen majoitustoiminnan pyörittämisestä, ja täydellisen Kreikan saaren löytämisestä sitä varten. Nämä eivät välttämättä toteudu samalla saarella, sillä sielunmaisemani ei kenties ole järkevä paikka majoitusbisneksen kannalta. 😛

Sielunmaisemaani haluaisin palata yhä uudelleen, koska kuulun sinne. Voisin silti samalla kokea uusiakin paikkoja, vaikka minulla olisi aina se yksi paikka, minne haluaisin palata. Sydämeni koti. 

Mutta olisinko valmis sitomaan itseni yhteen paikkaan vaikkapa bisneksen takia? Siitä on vaikeampaa irrottautua aina kun haluaa kokea jotain uutta.

Tavallaan nämä tavoitteeni ovat täysin ristiriidassa sen kanssa, mistä matkailijana erityisesti nautin. Nautin vilpittömästi hyppelytyylisestä matkustamisesta! Enkä ainoastaan siksi, että minulla on missio, ja sen toteutumiseksi on kannattavampaa siirtyä samallakin reissulla paikasta toiseen sen sijaan, että pysyisi yhdessä paikassa.

Nautin hyppelytyylisestä matkustamisesta, koska parhaita asioita reissuilla on nähdä taas jotain uutta! Samassakin paikassa on tietysti aina uutta koettavaa, mutta siinä on silti aivan eri fiilis, kun saapuu taas uudelle saarelle, uuteen kylään tai uuteen kaupunkiin, ja lähtee ensi kertaa tutkimaan sitä uutta paikkaa. 

On aivan eri asia nähdä ja kokea paikka ensimmäistä kertaa, kun kaiken näkee ikään kuin uusin silmin, kuin löytää uutta jo tutummasta paikasta.

Miksi etsin?

Omat taustani tuntien minun on helppo ymmärtää, mistä tarpeeni ja kaipuuni löytää oma paikka ja yhteisö johon tuntee kuuluvansa kumpuaa. 

Omat taustani tuntien minun on toisaalta myös helppo ymmärtää, miksi minulle on luontaista kiinnostua aina uusien tienoiden tutkimisesta.

Olen juureton. Samalla kun kaipaan paikkaa, jonka voisin sydämessäni tuntea sieluni kodiksi, olen oppinut elämään ilman. 

Ehkä minuun on asennettu kulkurin käyttöjärjestelmä. Mutta kenties sydämeni on kuin Nalle Puhilla, ja se haluaa ympärilleen oman, turvallisen Puolen hehtaarin metsänsä.

Tietäisinkö, miltä se sielunmaisema tuntuu? Tunnistaisinko sen? Onko omat juuret edes mahdollista luoda johonkin paikkaan, vai onko peli menetetty, jos et ole heti lapsuudesta saakka juurtunut jonnekin?

Olenko oikeasti edes valmis löytämään? Onko sittenkin niin, että haluan vain etsiä?

Onko mahdollista, että paikka jonka minä kokisin sielunmaisemakseni ei kokisikaan minua sinne kuuluvaksi ja hyväksyisi minua sinne?

Lue myös:

• Lefkas – ja näin minusta tuli täydellisen Kreikan saaren metsästäjä
• Kerron sinulle unelmani -blogihaaste
• Unelmien matkakaveri – 6 + 1 ominaisuutta